My passage to Bangkok

Sadekauden ukkonen jaksaa jytistää Bangkokin liepeillä hyvinkin puolen yön verran. Ukkosta kuunnellut yövuorolainen ei sen sijaan jaksa seuraavana päivänä hyvinkään mitään. Ulkoa öisin kuuluva kaskaiden jollotus ei petraa asiaa. Armonkoti on vain vähän Bangkokin ulkopuolella, Thaimaan Vantaalla siis. Suomalaisen korviin ikkunoista kuuluu silti eksoottinen viidakon möykkä. Päivätöinäni opetan sekä Armonkodin henkilökunnalle että asukkaille englantia pari kertaa viikossa. (Heli Rantanen, lukion englannin kielen opettajani! Jos luet tätä, niin tiedän, että epäilet. Totta se kuitenkin on!) Toimin myös länsimaisen leivonnan vt. kotitalousopettajana ja männä viikolla tehtiin ekat leipomukset, pannukakkua ja suklaahippukeksejä. Eilen paistettiin suklaa-banaanimuffineja, omista banaaneista tietty. Vastalahjaksi seurailen thai-keittiön delikatessejen valmistamista.   Meillä asuu tällä hetkellä viisi vauvaa äiteineen. Pari vauvoista osaa jo ”Tuu tuu ...

Aloitin urani Suomen Lähetysseuran vapaaehtoisena lukitsemalla yhden Armonkodin vessoista ja itseni sen ulkopuolella. Noviisina sovittelin kaikkia pienen minulle uskotun nipun aukaisimia, mutta yritys jäi tyhjäksi. Sen jälkeen aloin jetlageissani riuhtomaan ovea. Naurettava heppoinen lukko! Tämänhän aukaisee vaikka hiuspinnillä! Lopuksi ilmoitan ohjaajalleni Keawille, että tilanne on nyt tämä. Keaw tulee paikalle ja puhkeaa iloiseen nauruun. Sen jälkeen hän sovittaa lukkoon kaikkia noin avainkaapin kuuttakymmentä avainta. Välissä hän ennättää soittaa puhelun, josta ymmärrän vain oman nimeni (”Arvaa mitä, se uusi vapaaehtoinen lukitsi ensimmäisen vessan!”). Lopulta ovi napsahtaa auki. Olen kiitollinen. Thaimaalaisten lukkojen ja minun polkuni yhdistyttyä on tapahtunut seuraavaa: olen lukinnut pomoni sisälle toimistoon olen lukinnut pomoni ja työkaverini toimistoon päiväunieni ajaksi     olen hiiviskellyt iltamyöhällä pyjamissani pitkin pihaa, varmistamassa, että kaikki o...