Älä kahlaa tulvavesissä

Bangkokissa on satanut sadekauden hengessä seitsemän päivää putkeen. Ei niin, että taukoamatta, mutta niin, että joka päivä ja paljon. Vesi nousee kaduille, sandaalit lähtevät kellumaan ja viime sunnuntaina pesetin mokkanahkaiset kenkäni unohtamalla ne ulos. Pyykki ei kuivu ja sisälle toimistoon tunki yhtenä päivänä sateen hurmaannuttama  sammakko. Australialainen vapaaehtoisvahvistuksemme Georgia kyllä listi jämerän kokoisen hämähäkin edellisenä iltana, mutta sammakko jäi minun huolekseni. Eläinkohtaamisissa on tietty jännitysmomentti: mistä tiedän, edustaako tämä normaalilta vaikuttava sammakko Thaimaan vaarallisinta lajia?  Sylkeekö se myrkkyä silmiini? Hyppääkö se kuusi metriä ilman näkyviä ennakkovalmisteluja? Kyseisen yksilön suhteen homma meni mukavasti (minun kannaltani), lakaisin sen pihalle.

Kadulla kahlaamisessa oli tunnelmaa. Haltioiduin maisemasta ja kävelin instant-kanaalissa ottamassa kuvia. Armonkodin asukkaat kertoivat, että homma ei ole fiksua. Vedessä kun saattaa olla ihan mitä vaan. Uskon, mutta pakko oli silti päästä. Eikä vesi, ainakaan kirkas sellainen, ole suomalaisen näkökulmasta vaarallista. Thaimaassa ajatellaan toisin.

Aloin ajattelemaan puhtautta, yleisemmin toimintatapojamme ja ajatuksiamme näistä. Armonkodilla on normaalia, että voit maistaa toisen lusikalla hänen jälkiruokaansa. Ensimmäisellä grillauskerralla yritin pitää omat syömäpuikkoni erillään ja tökkiä hot potissa kypsyvää ruokaa jollain ”yleisemmällä” välineellä. Kunnes kävi ilmi, ettei sellaista ole. Se yleinen väline voi olla syömäpuikko, joka juuri äsken oli suussasi. Sillä voit myös ojentaa maukkaan lihapalan naapurisi lautaselle. Ja sitten sekoitellaan kiehuvaa pataa. Mmmm. Ekalla kerralla vähän ”yyyyh”, tokalle kerralla jo ”mikäs tässä”. 

Lounaspöydässä saman asian versio menee näin: joku ei jaksa syödä kaikkea, hänen ruokansa kipataan takaisin tarjoiluastiaan. Lounasta syödään kello 12. Ylijäänyt ruoka jätetään pöydälle kärpäset torjuvan kuvun alle. Ja sieltä se kaivetaan ja syödään illallisella klo 18. Minä en syö, mutta moni syö ja voi oikein mukavasti.
  
Nyt kun olemme tulleet tutummiksi Armonkodin asukkaiden kanssa, saan asiallisesti osani muistakin neuvoista. Vauvaa ei voi viedä ulos, se voi sairastua. Kengät jätetään aina ulos. Jalka ja sen pohja ovat likaista aluetta: älä siis siirrä jalalla mitään, pidä jalkapohja piilossa. Jalat on tarkoitettu kävelemiseen. (Ja jalkahieronnassa käymiseen, jos minulta kysytään.)

Ja se maltin menettäminen, siihen älä lähde. Viime viikonloppuna matkasin taksin kyydissä ”kelluvalle torille”. Ajoimme ruuhkassa lähes tunnin. Lopulta kuljettaja pysähtyy yllättävänkin lähelle lähtöpaikkaa, minun näkökulmastani ei mihinkään eikä ainakaan kelluvalle torille. Että tässä ollaan. Kerroin rauhallisesti, että sinä kerroit tietäväsi, mihin pitää mennä ja tämä ei ole se paikka. Kysyin myös, mitä lysti maksaa. Kuljettaja mainitsee mittarissa näkyvän summan. Kerron, että haluan vähintään lähimmälle skytrain-pysäkille, sieltä osaan suunnistaa eteenpäin. Kuljettaja ajaa sopuisasti kohti pyytämääni paikkaa. Mietin koko matkan, miten ilmaisen epätyytyväisyyteni. Huutaminen merkitsee kasvojen menettämistä ja saattaa saada yllättäviä aggressiivisia reaktioita aikaan myös toisessa osapuolessa. Määränpäässä annan osan rahoista ja sanon painokkaasti mutta rauhallisesti: ”Why you say you know the place when you don’t know?” Kuljettaja vastaa seesteisesti: ”Okey, okey.” Yritän vielä hillitysti: "This taxi no good". Hän: "Okey, okey."

Näin. Kivulias tilanne hoidettu, kasvoja menettämättä, kahlaamatta tulvavesissä. Saatan oppia täällä montakin asiaa.

Thaimaan luterilaisen kirkon ensikoti, Home of Grace (Armonkoti), tarjoaa tukea ja valmennusta vaikeassa elämäntilanteessa raskaana oleville äideille. Suomen Lähetysseura tukee Armonkodin tekemää työtä. Blogin kirjoittaja toimii Suomen Lähetysseuran lähettämänä vapaaehtoisena Armonkodissa kolme kuukautta, syyskuusta joulukuuhun 2017. Blogin näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Lähetysseuran virallisia kantoja.