Khop khun kha!

T-paitani haisee äidinmaidonkorvikkeelle. Ulkoa kuuluva antaumuksellinen huuto kertoo, että joku myy jotain kadulla. Eilen oli ehkä kuumin ensimmäinen adventtini ikinä ja kotiinlähtöön on aikaa yksi yö.

Eilen illalla lauloimme Kauneimpia joululauluja Thaimaan evankelisluterilaisen kirkon keskuskirkossa, ihanasti suomeksi. Illan yllätysvieraana oli Eva Biaudet (Laura Pyrröä osasimme odottaa paikalle pidempään), joka käytti osan seitsemän tunnin välilaskustaan Bangkokissa jutustelemalla 70 paikalle tulleelle joululauluhenkiselle itsenäisyydestä, tasa-arvosta ja ulkosuomalaisuudesta. Lopuksi syötiin yhdessä karjalanpiirakoita ja Ikean pipareita sekä juotiin yönmustaa kahvia. Tilaisuus muistutti siis aika lailla kuin mitä tahansa suomalaista joulun ajan juhlaa, paitsi että kaikilla oli vähemmän vaatteita päällään ja ne olivat vaaleita. Tänään on Armonkodin joulujuhla ja tiistaiaamuna toivon löytäväni taksin nopeasti ja välttäväni ruuhkan matkalla Suvarnabhumin lentokentälle. Sieltä lennän Finnairin täydellisen suoralla lennolla Helsinkiin.

Syksy on sulanut nopeasti Thaimaan lämmössä. Ehkä kuukausien tai vuoden päästä saan kaikki Thaimaan palaset mielessäni järjestykseen ja voin esittää menneestä jonkinlaisen nerokkaan kiteytyksen.

Vapaaehtoisena toivoo voivansa antaa, mutta usein käykin niin, että päätyy saamapuolelle. Kummallisia kokemuksia, hyviä ja äärettömän vaikeita. Thai-kieli on toisinaan taikonut esteitä ja turhautumista tielleni. Kuten sinä yönä, kun meillä oli sairaalaan kiire, sillä Armonkodin asukkaan lapsivesi oli jo hänen makuuhuoneensa lattialla. Minä yritän pyydystää autiolta kadulta taksia, mutta sen ainoan tavoittamani kuski kieltäytyy ottamasta omituisesti elehtivää ja hätääntynyttä farangia kyytiinsä. Kiitti vaan. Lapsi syntyy lopulta onnellisesti sairaalassa ja hänestä on kasvamassa yksi maailman söpöimmistä tytöistä.

Mieleen elävästi jää myös pieni nyytti, jonka tämän äiti jätti Armonkotiin. Pikkuinen majoitettiin yöpymään minun huoneeseeni ja kolmen tunnin välein kellontarkasti syövä murunen uuvutti minut ja työkaverini kahdessa yössä kahdeksi viikoksi. Uupumusta ehkä lisäsi se, että tarkistin noin vartin välein, että hengittäähän se nyt varmasti. Oli hienoa, että äiti halusi pari päivää mietittyään palata ja yrittää pitää lapsestaan huolta. Myös Armonkodin työntekijöillä on tämänkaltaisissakin tilanteissa suuri rooli, he yrittävät olla aina yhteydessä äitiin ja keskustella tämän kanssa eri vaihtoehdoista sekä rohkaisevat äitiä olemaan vastuullinen vanhempi, tarkoittaapa se sitten esimerkiksi lapsen sijaiskotiin antamista.

Ja koska lapset ovat hauskoja, haluan kertoa vielä Samrongin kirkon pyhäkoulujengiin kuuluvasta noin viisivuotiaasta pojasta. Hänellä on kirkossa mukanaan joka kerta erilainen duplopalikoista huolella väsätty konepistooli. Kun jumalanpalveluksen aluksi lapset kutsutaan alttarille siunattavaksi, juoksee tämä pieni ihme sinne toki muiden mukana. Enkä vain pääse tästä yli: intoa tirisevä konepistoolisilkohapsi alttarilla naurattaa joka kerta. Ja jos nyt joku ajattelee, että eihän tuossa mitään hauskaa ole, niin voin kertoa, että thainkielisessä jumalanpalveluksessa kieltä osaamattomalle ovat vitsit lähtökohtaisesti vähissä.

Ja lopuksi seuraa pieni Oscar-puheosuus: olen kiitollinen Suomen Lähetysseuralle sekä saman maan Punaiselle Ristille. Ensimmäiselle siksi, että sain mahdollisuuden olla vapaaehtoisena Bangkokissa ja toiselle siksi, että saatoin ottaa sen mahdollisuuden vastaan. Olen kiitollinen kaikesta tsempistä ja tuesta, jota te rakkaat ihmiset olette antaneet. Etenkin alkuaikoina mielessä kävi usein, että se on melkoisen tarpeellista. Kiitollinen olen myös Turun Mikaelinseurakunnalle sekä Armonkodin ihmisille ja Lähetysseuran Mekongin alueen työntekijöille. Nähdäänhän taas!

Ja olen kiitollinen niistä enkeleistä, joita tällä lämpimällä tielläni on ollut.

***

Thaimaan luterilaisen kirkon ensikoti, Home of Grace (Armonkoti), tarjoaa tukea ja valmennusta vaikeassa elämäntilanteessa raskaana oleville äideille. Suomen Lähetysseura tukee Armonkodin tekemää työtä. Blogin kirjoittaja toimii Suomen Lähetysseuran lähettämänä vapaaehtoisena pääasiallisesti Armonkodissa kolme kuukautta, syyskuusta joulukuuhun 2017. Blogin näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Lähetysseuran virallisia kantoja.