My passage to Bangkok

T-paitani haisee äidinmaidonkorvikkeelle. Ulkoa kuuluva antaumuksellinen huuto kertoo, että joku myy jotain kadulla. Eilen oli ehkä kuumin ensimmäinen adventtini ikinä ja kotiinlähtöön on aikaa yksi yö. Eilen illalla lauloimme Kauneimpia joululauluja Thaimaan evankelisluterilaisen kirkon keskuskirkossa, ihanasti suomeksi. Illan yllätysvieraana oli Eva Biaudet (Laura Pyrröä osasimme odottaa paikalle pidempään), joka käytti osan seitsemän tunnin välilaskustaan Bangkokissa jutustelemalla 70 paikalle tulleelle joululauluhenkiselle itsenäisyydestä, tasa-arvosta ja ulkosuomalaisuudesta. Lopuksi syötiin yhdessä karjalanpiirakoita ja Ikean pipareita sekä juotiin yönmustaa kahvia. Tilaisuus muistutti siis aika lailla kuin mitä tahansa suomalaista joulun ajan juhlaa, paitsi että kaikilla oli vähemmän vaatteita päällään ja ne olivat vaaleita. Tänään on Armonkodin joulujuhla ja tiistaiaamuna toivon löytäväni taksin nopeasti ja välttäväni ruuhkan matkalla Suvarnabhumin lentokentälle. Sieltä len...

Mahtavan Mekongin mutkassa, 600 kilometrin päässä Bangkokista, lepää Mukdahan. Maaseutumainen kaupunki tunnetaan sienen näköisistä kivistään ja yhdestä Thaimaassa olevista Ystävyyden silloista. Tämä silta yhdistää Thaimaan ja Laosin, kuinkas muuten, Mekongin yli.   Ja maalla, maalla on moni asia toisin. ” There’s first time for everything ”, ajattelee vapaaehtoinen kun toukkaillallista Koillis-Thaimaassa syö.   Olemme tulleet Mukdahaniin vieraillaksemme seurakunnan tukemien kummilasten kodeissa paikallisen evankelistan ja multitaskaajan atsaan (=opettaja) Simin johdattamana. Lisäksi pääsen tutustumaan lasten ja nuorten elämänkehittämisen projektiin. Ja tämä on siis suunnitelma, käytäntö osoittautuu laajemmaksi. Parina ensimmäisenä päivänä tapaamme kummilapsia ja heidän huoltajiaan heidän kodeissaan, päiväkodissa ja koulussa. Osa kodeista muistuttaa ennemmin vajoja kuin koteja. Yhdessä perheistä työntekijät käyvät pitkän keskustelun äidin kanssa, sillä perheen vanhin ...

On varhainen aamu, mutta kuuman päivän voi jo haistaa. Kello 8.00 naapurustoon sijoitetuista kaiuttimista kajahtaa ilmoille Thaimaan kansallislaulu. Samaan aikaan alueen koirat havahtuvat ulvomaan sydäntä riipivästi ja kauppiaiden pyöräntapaiset ruokakärryt alkavat kiertää kaduilla. Olen kuulevinani, että kauppias huutelee iloisesti kärryistään thai-kielellä ” Hyvää päivää! ” mutta minua on valistettu, että näin ei ole: siitä puhutaan, mitä on kärryssäkin.  Aamuhetkinä painan pumpputermosta ja lasken ensimmäisten painallusten myötä ulos tulevat millin mittaiset muurahaiset. Kaadan veden pois ja yritän uudelleen. Kun henkensä heittäneitä hyönteisiä ei ole kupissa yhtään, lusikoin Nescafe-muruni kuppiin. Sellainen on aamu Samut Prakanissa. Koirien ulvonnan ja kahvikupissa kelluvien muurahaisten makuinen.  Thaimaa-syksyni on nyt puolivälissään. Osaan muutaman sanan kieltä ja annan chilin poltella sen verran kuin se farangin neitseellisestä seuraaville makuhermoille ...

Bangkokissa on satanut sadekauden hengessä seitsemän päivää putkeen. Ei niin, että taukoamatta, mutta niin, että joka päivä ja paljon. Vesi nousee kaduille, sandaalit lähtevät kellumaan ja viime sunnuntaina pesetin mokkanahkaiset kenkäni unohtamalla ne ulos. Pyykki ei kuivu ja sisälle toimistoon tunki yhtenä päivänä sateen hurmaannuttama   sammakko. Australialainen vapaaehtoisvahvistuksemme Georgia kyllä listi jämerän kokoisen hämähäkin edellisenä iltana, mutta sammakko jäi minun huolekseni. Eläinkohtaamisissa on tietty jännitysmomentti: mistä tiedän, edustaako tämä normaalilta vaikuttava sammakko Thaimaan vaarallisinta lajia?   Sylkeekö se myrkkyä silmiini? Hyppääkö se kuusi metriä ilman näkyviä ennakkovalmisteluja? Kyseisen yksilön suhteen homma meni mukavasti (minun kannaltani), lakaisin sen pihalle. Kadulla kahlaamisessa oli tunnelmaa. Haltioiduin maisemasta ja kävelin instant-kanaalissa ottamassa kuvia. Armonkodin asukkaat kertoivat, että homma ei ole fiksua. Vede...

Sadekauden ukkonen jaksaa jytistää Bangkokin liepeillä hyvinkin puolen yön verran. Ukkosta kuunnellut yövuorolainen ei sen sijaan jaksa seuraavana päivänä hyvinkään mitään. Ulkoa öisin kuuluva kaskaiden jollotus ei petraa asiaa. Armonkoti on vain vähän Bangkokin ulkopuolella, Thaimaan Vantaalla siis. Suomalaisen korviin ikkunoista kuuluu silti eksoottinen viidakon möykkä. Päivätöinäni opetan sekä Armonkodin henkilökunnalle että asukkaille englantia pari kertaa viikossa. (Heli Rantanen, lukion englannin kielen opettajani! Jos luet tätä, niin tiedän, että epäilet. Totta se kuitenkin on!) Toimin myös länsimaisen leivonnan vt. kotitalousopettajana ja männä viikolla tehtiin ekat leipomukset, pannukakkua ja suklaahippukeksejä. Eilen paistettiin suklaa-banaanimuffineja, omista banaaneista tietty. Vastalahjaksi seurailen thai-keittiön delikatessejen valmistamista.   Meillä asuu tällä hetkellä viisi vauvaa äiteineen. Pari vauvoista osaa jo ”Tuu tuu ...

Aloitin urani Suomen Lähetysseuran vapaaehtoisena lukitsemalla yhden Armonkodin vessoista ja itseni sen ulkopuolella. Noviisina sovittelin kaikkia pienen minulle uskotun nipun aukaisimia, mutta yritys jäi tyhjäksi. Sen jälkeen aloin jetlageissani riuhtomaan ovea. Naurettava heppoinen lukko! Tämänhän aukaisee vaikka hiuspinnillä! Lopuksi ilmoitan ohjaajalleni Keawille, että tilanne on nyt tämä. Keaw tulee paikalle ja puhkeaa iloiseen nauruun. Sen jälkeen hän sovittaa lukkoon kaikkia noin avainkaapin kuuttakymmentä avainta. Välissä hän ennättää soittaa puhelun, josta ymmärrän vain oman nimeni (”Arvaa mitä, se uusi vapaaehtoinen lukitsi ensimmäisen vessan!”). Lopulta ovi napsahtaa auki. Olen kiitollinen. Thaimaalaisten lukkojen ja minun polkuni yhdistyttyä on tapahtunut seuraavaa: olen lukinnut pomoni sisälle toimistoon olen lukinnut pomoni ja työkaverini toimistoon päiväunieni ajaksi     olen hiiviskellyt iltamyöhällä pyjamissani pitkin pihaa, varmistamassa, että kaikki o...